Debbie Furry rakastaa leikkimistä. Minusta se on ihanaa. Mutta miksi leikkimisen tarve muuttuu suorastaan pakottavaksi juuri silloin, kun yritän syödä, vaikka olemme leikkineet jo vähän aikaisemmin? Onko kyse huomion tavoittelusta, opitusta tavasta vai jostakin aivan muusta?

Debbie on hyvin leikkisä kissa. Ihanaa! Leikimme monta kertaa päivässä, ja minusta on hienoa, että hän innostuu yhteisistä leikeistä yhä uudelleen.

Mutta sitten minä yritän syödä.

Juuri silloin Debbie tuntuu saavan aivan erityisen voimakkaan tarpeen leikkiä. Ei kohta, ei ruokailun jälkeen, vaan nyt.

Ja tässä on asian erikoisin puoli. Olemme yleensä leikkineet jo vähän ennen ruokailuani.

Minä haluaisin syödä. Debbie haluaisi minun osallistuvan johonkin huomattavasti kiinnostavampaan.

Miksi ihmeessä?

Leikki ei ole kissalle pelkkää huvittelua

Ensimmäinen mahdollinen selitys on yksinkertainen: Debbie todella haluaa leikkiä lisää.

Leikki tarjoaa kissalle mahdollisuuden toteuttaa saalistuskäyttäytymiseen kuuluvia toimintoja, kuten vaanimista, jahtaamista ja kiinniottamista.

Ellis ym. (2013) korostavat kissan ympäristötarpeita käsittelevissä suosituksissaan, että mahdollisuus leikkiin ja saalistusta muistuttavaan toimintaan on tärkeä osa kissan hyvinvointia.

Aikuisenkaan kissan leikkisyys ei siis ole vain huvittava persoonallisuuden piirre. Se liittyy kissan käyttäytymistarpeisiin.

Mutta miksi juuri minun ruokailuni aikana? Ja miksi aiempi leikki ei riitä?

Ehkä Debbie on edelleen leikkisällä tuulella. Tai ehkä kyse ei olekaan pelkästään leikkimisen tarpeesta.

Olenko vahingossa opettanut Debbielle tämän?

Toinen mahdollinen selitys löytyy oppimisesta.

Jos Debbie pyytää leikkiä ja minä reagoin, hänen aloitteensa tuottaa tuloksen. Ehkä puhun hänelle, heilautan lelua tai keskeytän syömisen hetkeksi.

Jos käyttäytyminen johtaa toistuvasti mieluisaan seuraukseen, se voi vahvistua.

Debbien ei tarvitse tietoisesti suunnitella ruokailujeni sabotointia. Riittää, että hän oppii, mikä toimii.

Tässä on vain yksi ongelma.

Jos olen opettanut Debbielle, että ruokailuni on erinomainen hetki vaatia leikkiä, en voi oikein syyttää häntä siitä, että hän hyödyntää oppimaansa.

Entä jos Debbie vain tekee aloitteen?

Kolmas selitys liittyy kissan ja ihmisen vuorovaikutukseen.

Dennis Turner (2021) käsittelee tutkimuskatsauksessaan sitä, miten kissat ja ihmiset tekevät aloitteita ja vastaavat toistensa käyttäytymiseen. Katsauksessa käsiteltyjen havaintotutkimusten perusteella vuorovaikutuksen kulkuun vaikuttaa muun muassa se, kumpi tekee aloitteen ja miten toinen siihen vastaa.

Kissa ei siis ole vain ihmisen tarjoaman huomion vastaanottaja. Se osallistuu aktiivisesti yhteisen vuorovaikutuksen rakentamiseen.

Tämä saa minut katsomaan ruokailuhetkiämme hieman toisin.

Kun istun syömään, olen paikallani. En siivoa, työskentele tai kulje ympäri asuntoa.

Ehkä Debbie näkee tilanteessa jotakin aivan muuta kuin minä.

Minun mielestäni olen varattu.

Debbien mielestä saatan olla vihdoin tavoitettavissa.

Tutkimus ei tietenkään kerro, että juuri näin Debbie ajattelisi. Mutta mahdollisuus on kiinnostava.

Mutta mehän leikimme jo ennen ruokailua!

Yksi ilmeinen ratkaisu olisi leikittää Debbietä ennen omaa ruokailuani.

Paitsi että teen jo niin.

Leikimme usein vähän ennen kuin alan syödä. Silti ruokailuni näyttää olevan Debbielle aivan erityisen houkutteleva hetki vaatia lisää yhteistä tekemistä.

Ehkä aiempi leikki ei ole vielä tyydyttänyt hänen leikkimisen tarvettaan? Tai ehkä kyse ei olekaan pelkästään leikkimisen määrästä.

Voisin kokeilla, muuttaako pidempi, saalistusta jäljittelevä leikki tilannetta. Yhtä kiinnostavaa olisi tarkkailla, miten itse reagoin Debbien aloitteisiin juuri silloin, kun yritän syödä.

Yksittäinen kokeilu ei todistaisi mitään, mutta useamman ruokailun seuraaminen voisi paljastaa toistuvan kaavan.

Debbie, selitä tämä

Ehkä Debbien ruokailuaikainen leikkivaatimus ei lopulta johdu yhdestä asiasta.

Hänellä voi olla aito tarve leikkiä lisää. Hän on voinut oppia, että hänen aloitteisiinsa vastataan. Ja ehkä paikallaan istuva ihminen on yksinkertaisesti erinomainen mahdollisuus yhteiseen tekemiseen.

Minä näen ruokailun hetkenä, jolloin keskityn itseeni.

Debbie saattaa nähdä sen hetkenä, jolloin olen viimeinkin käytettävissä.

Minä kuvittelin istuvani syömään. Debbie ilmeisesti kuvitteli minun saapuneen leikkitreffeille.

Ja vain toinen meistä on yllättynyt tästä väärinkäsityksestä.

Lähteet

Ellis, S. L. H. ym. (2013). AAFP and ISFM Feline Environmental Needs Guidelines. Journal of Feline Medicine and Surgery, 15(3), 219–230.
https://doi.org/10.1177/1098612X13477537

Turner, D. C. (2021). The Mechanics of Social Interactions Between Cats and Their Owners. Frontiers in Veterinary Science, 8, 650143.
https://doi.org/10.3389/fvets.2021.650143